Pages

01/05/2012

Mehevä porkkanakakku

Olen sortunut muutamaan otteeseen tekemään porkkanakakun valmiista jauhoseoksesta, mutta tällä kertaa päätin tarttua raastimeen ja tehdä kakun kokonaan itse. Tavoitteena oli mehevä ja kanelinen kakku ja sellainen tällä ohjeella tulikin. Mehevyyden salaisuus piilee todella hienoksi raastetussa porkkanassa ja öljyssä. Öljynä voi käyttää melkein mitä tahansa leivontaan soveltuvaa öljyä eli vaikkapa rypsi-, auringonkukka-, avokado- tai oliiviöljyä. Makua antamaan laitoin pienen määrän voitakin.

Taikinaan tarvitset siis
3,5 dl porkkanaa hienoksi raastettuna
3 munaa
2,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kanelia
1 dl öljyä
50 g voita

Sokeri ja kananmunat vaahdotetaan. Joukkoon lisätään porkkanaraaste ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi taikinaan sekoitetaan sulatettu voi ja öljy. Taikina kaadetaan voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan, leivinpaperilla vuorattuun peltiin tai muffinivuokiin, riippuen millaisen porkkanakakun haluat. Mehevin lopputulos tulee rengasvuoassa. Paista rengasvuoassa olevaa kakkua 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Muffinsseja ja pellillä paistettavaa kakkua noin 200 asteessa 10-20 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä ennen kuorruttamista. Kuorrutteen suhteen on vaihtoehtona tehdä se erinäisin yhdistelmin voista, tomusokerista ja tuorejuustosta. Mielestäni raikkain vaihtoehto tälle kakulle oli laittaa pintaan sitruunatuorejuustoa. Jos käytät maustamatonta tuorejuustoa, niin lisää jokaista 100 g kohden 1 dl tomusokeria ja mausta vaikkapa vaniljalla tai sitruunalla.

2 comments:

Anonymous said...

Porkkanakakusta tuli todella hyvää! Mehevää kuten nimikin kertoi ja todella maukasta. Yhdeksän kymmenestä ellei jopa täydet pisteet :) x ko suku tuli kylään ja kyllä maistui! kiitos ihan hirmuisesti x

Ulla said...

wow, hienoa, että kakku onnistui! Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...