Pages

25/07/2012

Mehevät omenakaurasämpylät

Viime viikolla en jaksanut käydä kaupassa ostamassa leipää. Sen sijaan jaksoin kaivaa taikinakulhon ja jauhot kaapista ja tekaisin itselleni sämpylöitä. Tästä hetken mielijohteesta ja improvisoidusta ohjeesta syntyi aivan mielettömän meheviä ja herkullisia omenakaurasämpylöitä.

Laitoin taikinaan

kolme pientä omenaa raastettuna
2 dl kädenlämpöistä vettä
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä
4-5 dl täysjyvävehnäjauhoja
puoli pussia kuivahiivaa
0,5 dl öljyä

Liuota kädenlämpöiseen veteen sokeri ja suola. Lisää hieman jauhoja joiden joukkoon olet laittanut kuivahiivan. Vatkaa joukkoon myös leseet ja hiutaleet. Lisää seuraavaksi omenaraaste ja öljy, sen jälkeen vaivaa loput jauhot. Jauhomäärä riippuu käyttämistäsi omenoista, joten lisää vain sen verran, että taikina irtoaa kulhosta. Anna taikinan kohota tunnin verran. Muotoile sitten taikinasta leivinpaperin päälle sämpylät ja anna kohota vielä 45 minuuttia. Ennen paistoa suihkauta sämpylöiden päälle kylmää vettä, jotta saat rapean pinnan ja koristele siemenillä tai leseillä. Paista 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia.


No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...